
Etätyön tekeminen kotoa tai mökiltä käsin ei ole enää poikkeus, vaan pikemminkin arkea monille suomalaisille. Työn murros näkyy kodeissa, mökeillä ja työhyvinvoinnissa. Koronapandemian myötä yleistynyt etätyö on jäänyt osaksi arkea tuhansissa suomalaiskodeissa.
Työn tekemisen kulttuurikin on sen myötä muuttunut pysyvästi – ja samalla myös työntekijöiden odotukset työelämältä. Yhä useammat työnhakijat etsivät työpaikkoja, joissa etätyö on pysyvä mahdollisuus. Työnantajat, jotka tarjoavat joustavuutta, ovat usein etulyöntiasemassa rekrytointimarkkinoilla.
Miten etätyö on muuttanut suomalaisten suhtautumista työntekoon ja miten työntekijät ovat panostaneet etätyöpaikkaansa?
Kotitoimistoista tuli pysyvä ilmiö
Etätyö ei ole enää tilapäinen ratkaisu, vaan monille pysyvä toimintatapa. Moni suomalainen on rakentanut kotiinsa oman työpisteen, ja työnantajat ovat mukautuneet uuteen arkeen esimerkiksi tarjoamalla kotiin työvälineitä ja ergonomisia kalusteita. Yhä useammasta kodista löytyy sähköllä toimiva atk-pöytä, ergonominen työtuoli ja lukittavia laatikostoja.
Yritykset ovat alkaneet myös tarkastella toimitilojensa tarvetta uudelleen: osa on siirtynyt pienempiin tiloihin tai muuttanut toimistonsa yhteisöllisemmiksi tiloiksi, joissa ihmiset tapaavat livenä yhä harvemmin. Harventuneista tapaamisista halutaan luoda merkityksellisiä, joten toimistot ovat enemmänkin kokoontumispaikkoja mukavissa olosuhteissa kuin loossipaikkoja seinärykelmien varjostamana.
Työmatkojen tilalle metsäkävelyjä ja joustavuutta
Etätyö on poistanut monilta päivittäiset työmatkat, mikä vapauttaa aikaa esimerkiksi liikuntaan, perheen kanssa olemiseen tai lepoon. Samalla ihmiset ovat alkaneet arvostaa ajanhallintaa uudella tavalla. Tämä on vaikuttanut erittäin positiivisesti monen perheen elämään. Kun työmatkat eivät näyttele vuorokaudessa enää niin suurta osaa, jää ihmisillä aikaa vapaa-ajan viettoon enemmän.
Työpäivän voi etätyössä rytmittää omien voimavarojen mukaan: osa työskentelee mieluiten aikaisin aamulla, kun taas toiset hyödyntävät hiljaisia iltatunteja. Joustavuus lisää autonomian tunnetta ja parantaa työtyytyväisyyttä.
Monet organisaatiot ovat kehittäneet keinoja ylläpitää yhteisöllisyyttä. Käyttöön on otettu esimerkiksi virtuaalisia tiimipäiviä, yhteisiä pelisessioita ja kevyitä aamupalaveriformaatteja, joissa työasiat eivät ole aina keskiössä. Vaikka etätyö tuo vapautta, se myös hajauttaa työyhteisöjä. Moni kaipaa työpaikan sosiaalisia kontakteja, ja jatkuva yksintyöskentely voi aiheuttaa eristäytymistä.
Teknologia mahdollistaa työnteon missä tahansa
Etätyön kasvu ei olisi ollut mahdollista ilman teknologian kehitystä. Videopalaverit, pilvipalvelut ja pikaviestintäsovellukset mahdollistavat työnteon käytännössä missä tahansa, missä on nettiyhteys. Nykypäivän kanssakäyminen asiakkaidenkin kanssa on pääosin sitä, että ennen tarkkaan kalenteroidut lounastapaamiset hoidetaan puolen tunnin Google Meetillä, Teams-palaverilla tai muutamassa minuutissa puhelimitse.
Kun työ kulkee mukana laitteessa kuin laitteessa, myös tauot voivat olla entistä joustavampia. Toiset lähtevät ulos lenkille, toiset selaavat uutisia tai vaikka pelaa kasino-pelejä hetkeksi rentoutuakseen. Tärkeintä on tasapaino: työ ja palautuminen vuorottelevat päivän mittaan tasaisesti.
Vaikka teknologian nopea kehitys on mahdollistanut työn tekemisen kotoa tai mökiltä käsin helposti, on muun muassa tietoturva-asioihin kiinnitettävä entistä paremmin huomiota. Monissa yrityksissä käytetään vahvaa tunnistautumista, VPN-yhteyksiä ja kaksivaiheista kirjautumista.
Mökiltä käsin työskentely on uusin trendi
Etätyömahdollisuuden yleistyminen on lisännyt kiinnostusta mökkeilyyn uudella tavalla. Siinä missä aiemmin mökki oli puhtaasti vapaa-ajan paikka, toimii se nyt monille myös työympäristönä.
Mikä olisikaan hienompaa kesäisenä aamuna kuin siirtyä vaikka järvenrantaan laiturinnokkaan läppärin ja kahvikupposen kera vastailemaan sähköposteihin, samalla kuunnellen lintujen viserrystä ja laineiden liplatusta.
Mökkietätyö vaatii kuitenkin hieman suunnitelmallisuutta. Toimiva nettiyhteys, rauhallinen tila ja hyvä valaistus ovat ehdoton edellytys etätyön onnistumiselle.
Etätyö tuo eloa myös haja-asutusalueille
Erityisesti asiantuntija-aloilla etätyö on muodostunut kilpailutekijäksi. Yhä useampien työpaikkojen hakijat vertailevat työnantajia paitsi palkan ja työsuhde-etujen perusteella, myös sen mukaan, millaisia mahdollisuuksia heillä on vaikuttaa työskentelytapoihin ja -paikkoihin. Kun työ ei enää sido kaupunkiin, yhä useampi harkitsee muuttoa maaseudulle tai pienempiin kaupunkeihin. Etätyö on täten alkanut vaikuttaa myös suomalaiseen aluerakenteeseen.
Kun työntekijälle annetaan mahdollisuus edes jonkintasoiseen etätyöhön, vaikuttaa se monessa työpaikassa hakijan valintaan enemmän kuin palkka. Ihmiset arvostavat omaa aikaansa, mikä on tärkeintä elämässä ja työ on kuitenkin vain työtä. Tämä on osaltaan vilkastuttanut myös mökkien myyntiä tietyillä paikkakunnilla, varsinkin vesistöjen läheisyydestä.
Asuntokaupassa tämä näkyy kysynnän kasvuna esimerkiksi Keski-Suomessa ja Pohjois-Karjalassa. Haja-asutusalueiden houkuttelevuus on noussut, kun mahdollisuus yhdistää rauhallinen elämä ja mielekäs työ on realistisempi kuin koskaan aiemmin. Aiemmin hektinen arki kaupunkiympäristössä ei enää houkuttelekaan ihmisiä vilkkaimpiin suurkaupunkeihin, vaan arvostetaan omaa rauhaa ja tilaa.